26.4.2013

Van Den Top, toinen hollantilainen hostataimisto

Martti Kasken pihassa Avoimet puutarhat -tapahtumassa näkemäni montana Aureomarginata piti saada, mutta sitä ei lähipuutarhamyymälöistä eikä Fransenilta löydy. Löysin sen hollantilaisen Van Den Topin katalogista ja kävin läpi heidän muunkin tarjontansa. Heillä oli myös mukavat valikoimat keijunkukkia, joten tilasin niitäkin muutaman. Montana Aureomarginatan lisäksi tilasin hostat Praying Hands ja Rainforest Sunrise.

Van Den Topin paketti ei herättänyt suurta luottamusta firmaa kohtaan. Laatikosta löytyi paperisilppua, styroksin kappaleita ja epämääräisiä pussukoita, joiden sisällä kasvit olivat märkään sanomalehteen käärittyinä. Mullat oli pesty juurista pois, mutta ei yhtä huolellisesti kuin Fransenilla. Keijunkukat oli multineen ja onnettomia ruppanoita. Osa lähti hyvin kuitnekin kasvuun, mutta ei kaikki.



Montana Aureomarginataa ei pidä sekoittaa Fortunei Auremarginataan, joka on ihan eri hosta. Montanasta tulee suuri pystykasvuinen hosta ja sen luvataan heräävän kasvuun keväällä ensimmäisenä hostista. Sitä odotellessa...


Praying Hands on American Hosta Growers Associationin valitsema Hosta of the Year vuodelta 2011 ja Rainforest Sunrise tältä vuodelta, eli 2013. Praying Hands on täysin uniikki ja erilainen kuin mikään muu hosta, moni ei edes sitä kuunliljaksi tunnistaisi. Rainforest Sunrise osoittautui pettymykseksi, Se sai kasvaa ruukussa varjossa Twilightin vieressä, mutta sen reunat rupsahti jo ennen syksyä.




15.4.2013

Hostia Puolasta ei tullut

Löysin Puolalaisen nettimyymälän, jossa on hyvät valikoimat hostia ja keijunkukkia: http://funkia.pl/ Hinnat ovat hiukan alhaisemmat kuin Hollannissa. Tein excdelissä ristuuntaulukointia, luin kuvauksia ja hostalistoja. Vertasin sitten hosta Funkian ja Van Den Topin valikoimia ja tein kumpaakin varten tilauslistan.
Puolasta ei tilauksen jälkeen kuulunut mitään. Kuukauden päästä laitoin sähköpostia, mutta siihen ei vastattu.